(4-6 annosta)
nokare voita
1 hienonnettu sipuli
400 g jauhelihaa (kaikki käy: possu, nauta, hevonen, karitsa, hirvi, poro)
suolaa ja pippuria
Kuumenna paistinpannu.Kuullota sipuli sulaneessa voissa.
Lisä jauheliha, mausta suolalla ja pippurilla ja paista kypsäksi.
500 g silputtua puna- ja valkokaalia
100 g täysjyväriisiä
1 iso porkkana raasteettuna
Laita kaikki ainekset kulhoon.
Lisää paistettu jauheliha ja sipuli.
Sekoita kaikki yhteen ja kaada uunivuokaan.
4 dl maitoa (jos käytät vähänrasvaista lihaa, korvaa 1 dl maitoa kermalla)
4 dl vettä
1 muna
3-4 rkl kuusenkerkkäsiirappia (tai tavallista siirappia)
suolaa ja pippuria oman maun mukaan
Sekoita nestemmäiset ainekset ja mausteet keskenään ja kaada uunivuokaan muiden aineiden joukkoon.
Paista 200° lämpimässä uunissa keskitasolla noin 1 tunti 15 minuuttia.
Voit lopuksi vielä lisätä kuusenkerkkäsiirappia laatikon pinnalle ja antaa vetäytyä samutetussa uunissa noin 15 minuuttia.
Puolukoita (tuoreita tai pakastettuja)
Ripottele puolukoita kaalilaatikkoannoksien päälle. Nauti!